Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
20.10.2009 - 14:02

Aamunavetan jälkeen lähettiin läheiseen metsään lenkille. Silloin tällöin olen pitänyt Niittiä vapaana ja mukana tietty on ollut nakkeja ja tehnyt luokse tuloja.

Taas kerran kummiskin vietti vei voiton. Huutelin hetken aikaa, mutta tulokseta. Hetken päästä alkoi kuulua tasainen haukku. Enimmäinen ajatus oli että no se on löytäny jonkun jäljen. Kun kuunteli tarkemmin ääni pysyikin paikoillaan. Juoksin äänen suuntan ja perille päästyä tajusin, että taas se on maan alla. Huutelin Niittiä, mutta tuloksetta. Siinä soiteltiin Markuksen kanssa saisinko jotain millä näkisin, että pääseekö auttamaan. No siitä soitin siskolleni ja se lähtisi tuoman lamppua ja eräs kaverini opastaisi siskoni paikalle. Tunnin huuteluiden jälkeen jo aloin huolestumaan. Jatkoimme ja sillä välillä Markus yrittäisi saada apua. Markus itse oli siis Askolassa niin ei päässyt auttamaan.

Siinä odotellessa kävi kaiken näköistä taas mielessä ja myös vielä kaiversi kaksiviikkoa sitten saatu mäyrä ja viikko sitten oli tikit otettu pois. Neljän viden välillä Markus ilmoitti että hänen setänsä ja kaveri tulisivat auttamaan. No taas odoteltiin nyt alkoi jo pelottaa ja hieman siskon kanssa jo itkettiinkin. Viimeinen tunti meni siinä että silloin tällöin kuului enää haukkua hyvin pienissä pätkissä. Välillä myös kuului kuinka koiraan sattui. Nyt toden teolla pelkäsin että tämä oli Niitin viimeinen reissu. Olin toivoton. Sitten Markusken setä soitti että olisivat kohta hollolan lukiolla. Siihen minun piti mennä vastaan. Minua inhotti jättää sisko ja Niitti metsään, mutta toisen oli jäätävä jos Niitti sattuisi tulemaan pois.

Miehet kun huomasivat millainen paikka alkoi päivittely, että eihän tuonne mitenkään pääse auttamaan ja samaa mieltä minäkin olin ollut alusta asti. Siihen ei sitten sen enempää tarvittu. Se maaginen juttu oli jälleen kerran miehen ääni. Jo tuli koira pois pesästä. Äkkiä koira kiinni ja menoks.

Soitin Essin mukaan lääkäriin. Minun itse pitäisi vielä lähteä navettaan. Kylläkin kaksituntia myöhässä ja taas ilman mitään ruokaa.

Navetan jälkeen hain Niitin Essiltä ja siinä kävimme taasen lääkityksen läpi. Koira autoon ja kotiin lepäämään.

Niitillä on dreeni letku leuan alla, että mätä pääse valumaan leukapussista. Huuleen tuli pari tikkiä. Mäyrän kanssa tullutta edellistä haavaa ei voinut kuulemma tikata, kun oli niin likainen. Nyt on kulunut pari päivää tapahtuneesta ja Niitti on muuten pirteä mutta onhan se pää varmaan hieman kipee. Turvotus on hyvin jo laskenut.

Ja se jää arvoitukseksi mitä pesässä oli, mutta arvailemme että sielä oli useampikin supi ja ehkä sai jonkun hengiltäkin, mutta vietti vaan vei seuraavan luo.

 

 

20.10.2009 - 14:01

Jokimaan ravikeskuksen pihalla järjestettiin mätsäri. Päätimme mennä Niitin kanssa hieman harjoittelemaan ja kattomaan tuttuja.

Niittihän tuttuun tapaan rakasti kaikkia koiria, eli murrasi kaikille :) meidän pariksemme tuli kääpiöpinseri. Tuomari tykkäsi niitistä tosi paljon ja jotenkin tykkäsi kun kerroin harrastus suuntautumuksesta. Eli pariosiosta saatiin punainen nauha eli ykkönen. Kaikkien ykkösten saaneiden kehässä ei sitten sijotuttu enää, kun kaikki buudeli koirat sijottuivat.

Päivä oli silti hauska. Essi ja Moona olivat järjestämässä mätsäriä ja mukana oli paljon muitakin tuttuja. Kuviakin tuli räpsittyä. Niitä sitten myöshemmin kunhan saan ne Moonalta.

 

20.10.2009 - 14:00

Parisen viikkoa sitten olin isän luona Vuolijoen suunnalla. Sielä käytiin kattelemassa lintuja ja niitti sai käydä ajamassa, josko löytyisi kettuja tai jäniksiä. Pari kertaa se jotain ajoikin mutta meijän silmiin asti se ei tullut. Viimeinen ajo oli kummiskin sen verran pitkä että meinasimme jo lähteä kesken kaiken pois, kun piti lähteä hakemaan pikku veikkaa hoidosta. Meinasimme jo jättää takin, että niitti tietää odottaa meitä. No kyllähän se sieltä loppujen lopuksi tuli ja päättelimme että ei siksi kuullut meidän huutoja kun oli ollut maan alla, hiekasta päätellen.

Lähtöpäivänä kävimme vielä mökillä kävelemässä, Markus ja Sisu oli mukan. Laskin tapani mukaan Niitin irti ja ajattelin ettei se kauas lähde. Kävimme kävelemässä mökin pihalla ja autolle palatessa aloimme huudella Niittiä. Alkoikin kuulua Niitin tasainen haukku. Menimme lähellä olevan autiotalon luo ja sen allehan Niitti oli mennyt ja löytänyt jonkun pedon. Siitä soitettiin paikallinen mettämies paikalle apuun. Markuksella tässä vaiheessa ei ollut omia metsästys välineitä, kun reissun piti olla vaan lenkki. Kun saatiin taskulamppu, selvisi, että talon alla oli mäyrä. Silloin tuli kylmät väreet ja mietin että nyt koira ei selviä. Huuteluista huolimatta Niitti ei tullut pois. Kerran Niitti kävi haukkaamassa happea, mutta oltiin siitä aukolta sen verran kaukana että ei keretty ottaa kiinni. Pitkien huutelujen jälkeen kummiskin Niitti tuli pois ja koira kiinni. Näky oli sellainen, että tiesin heti lääkäri reissun olevan edessä.

Laitoin Niitin autoon, häkkiin odottamaan. Me odottelimme sillä välillä lisä vahvistuksia ja toista koiraa joka ei menisi kiinni mäyrään vaan yrittäisi ajaa. Yllätyksekseni tämä toinen koira oli myös meidän kasvatti. Oli kyllä veikeen näköinen kun siinä oli ajokoiraa, suomen pystykorvaa ja saksanterriä. Kyseessähän siis on vahinko pentueen pentu.

Päivä alkoi kääntymään jo iltaan ja jo jonkun kolme tuntia yhteensä olimme talolla olleet. Mäyrä liikkui silloin tällöin, mutta joko oli liian nopea tai koira oli edessä niin ei päässyt ampumaan. Pitkien yrityksien jälkeen mäyrä saatiin hengiltä. Enää ongelmana oli vain se, että miten mäyrä saataisiin pihalle. Koira ei näköjään ollut hakevaa sorttia. Pisin mies pistettiin talon alle hakemaan ja sieltähän tuli 10.9kg naaras mäyrä.

Sitten alettiinkin kyselemään paikallisen päivystävän lääkärin numeroa. Suuntasimme Kajaaniin jossa meitä odotettaisiin yhdeksän aikoihin. Lääkärillä huomasin itsekkin, että en ollut syönyt koko päivän ja minäkin sinne meinasin tuupertua, jotenka potilaita olikin kaksi. Minä onneksi selvisin limpparilla ja suklaalla. Niitti sai kuusi tikkiä poskeensa ja särky- ja antibiottikuurin.

Kajaanista ajelimme markuksen sukulaisille Kiuruvedelle. Sielä pääsisimme vielä saunaan ja sitten kipin kapin nukkumaan. Noin 12 aikaan olimme perillä. Päivästä tulikin melkoisen pitkä.

 

 

07.09.2009 - 19:13

Kävimme Niitin kanssa kyläilemässä Askolassa ja lauantai iltana lähdin niitin kanssa katsomaan, kun Sisu jäljestää.

Ajattelin että jäädään Niitin kanssa hieman syrjäsempää, että Sisu saa tehdä työnsä rauhassa. Hehe Niittihän löys kanssa jäljen ja meni Sisun perässä.  Päätimme siis haravoida aluetta kahdella koiralla hieman eri puolilta.  Jälki oli jo vuorokauden vanha ja eipä löydetty kettua. Kettu oli siis edellis iltana haavoittunut kun sitä oltiin ammuttu, että olipas ollut sitkee kettu kun oli jaksanu vielä karkuun lähteä.  Niitti myös osasi hienosti jäljestää sen reitin missä kohtaan kettuun oli osunut  ja mistä kohti oli mennyt metsään.

Oli ihan hassua kun Niittikin löysi jäljen. Ensin ajattelin että se vaan nuuskii omiaan, mutta kun Sisukin löys samat jäljet niin pieni toivon kipinä nous:) 

Nyt vähän pentu juttuja. nyt on siis Niitin neljäs tiineys viikko jos sattuu olemaan kantavana. Nisät on jo turvonnu hieman, mutta muuta en sit osaakkaan sanoa. Välillä tuntuu että maha näyttää turvonneelta, mutta sit taas se näyttää jotenkin normaalilta :) Että saa nyt nähdä. Vauvoja odotellessa.

Olen Essillä päivittämässä blogia ja nyt Niitti vaani lemmikki hiiriä. :)

16.08.2009 - 20:38

Ensimmäinen Essin ja minun yhteinen näyttely retkemme alkoi jo eilen illalla. Ajoimme Askolaan kavereittemme luo, ettei tarvitsisi herätä niin aikaisin.

Seitsemän aikaan aamulla kellot soi. Vilkaus pihalle, pilvistä. Vettä oli luvattu koko päiväksi. Taas se nähtiin kuinka sade sää yhdistää meitä. Kävelimme reippaan puolentunnin lenkin, jonka jälkeen nopea aamupala ja lähtö Porvooseen.

Ysin maissa saavuimme näyttelypaikalle ja sää oli edelleen pilvinen. Kävimme ensin katsastamassa paikat ilman koiria. Näyttelyalueena oli nurmikenttä. Onnea Essille, kun saa juosta Feron kanssa, ettei liukastu :)

Kymmeneltä alkoi Essin ja Feron kehä ja vettä satoi. Kyllä oli märkä pari kun kehästä tulivat. Fero sai EH:n ja luokkavoitton, koska olivat ainoita luokassaan. :)

Yhdentoista aikaan oli arvioitu aika meillä. Niitti esiintyi tosi hyvin ja seisoi hienosti. Pöydälläkin kaikki meni hyvin, kunnes tuomari kurkkasi hampaisiin. Luulin jo että siinä meni meidän rop:pi mahdollisuus. Niitillä oli siis vasen ala kulma hammas jotenkin ikenen rajalla. Sitä siinä se pitkään mietti, mutta kyllä se sit rop:pi tuli. Olimme siis ainoita sakuja jotenka olin jotenkin jo aluks varma että rop tulee, mutta sit tulikin tollanen miettimis tauko.  Hui. :)

Arvostelu: Erinomaisra tyyppiä oleva, sopusuhtainen narttu, joka liikkuu erinom. Hyvä ilmeikäs pää, hyvät korvat, pigmentti. Vasen ala kulmahammas menee ikeneen. Hyvin kulmautunut, hyvin kannettu häntä. Liikkuu kaikin puolin hyvin.

Hehe tuo häntä oli hyvä, kun kuulin sen sanovan. Katsoin niitin häntää silloin ja oli ihan koipien välissä naurahdin. :)

Essi esitti vielä sheltti nartun jonka jälkeen alkoi kotimatka. Autoon päästyämme huomasimme että aurinko alkoi paistaa. Just meidän tuuria :)

Kotosalla käytiin illalla viel puolen tunnin lenkki, kun jäi päivällä vähän vähäseks.

Niitti astutettiin pariviikkoa sitten, toivotaan että nyt tärppäis.

22.07.2009 - 13:21

Maanantaina alkoi Niitin juoksut ja seuraavana maanantaina viedään niitti poitsua katsomaan.

Tänä kesänä ollaan jonkin verran pyöräilty. Niitti on ihan himo juoksia, kun en meinaa pyörällä pysyä perässä ja välillä ohikulkijat katsoo pitkään, että hengiltäkö pienen meinaan juoksuttaa. Olen kyllä yrittäny jarruttaa, mutta aikasa se juoksee kovaa ja sit juoksee asiallisesti vieressä eli höyryt pois.

Tänään käytiin tollanen kolmen kilsan lenkki pyöräilemässä ja autot mitkä ohi meni niin eikö jokaista olis pitäny lähtee jahtaamaan :) Lenkistä selviydyttyä leikittiin ja rauhotuttin hieman. Palkaksi hienosta lenkistä sai palan lihaa ja hieman jauhelihakastiketta :)

 

17.07.2009 - 13:15

Nyt onkin tullut pitkä tauko kirjoittamiselle. Kevät oli aika hässäkkää koulun kanssa ja muutenkin on ollut menoa ja meininkiä niin ei koneelle ole joutanut.

Keväällä jouduin luopumaan Esteristä, mutta Esterillä on nyt hyvä pysyvä koti missä se saa olla koko ajan ulkona ja pääsee metsälle.

Pentujakin piti tulla keväällä, mutta näin jälkeenpäin kun mietin niin oli parempi että Niitti jäi tyhjäksi. Mutta olisi tarkoitus koittaa nyt syksyllä uusiksi, toivotaan että nyt tärppäis. Nyt kun on työelämässä niin nuo tuolla pystyy joustamaan, että pääsee hetkeksi mamma lomalle ja tietty kaverit apuna :)

Esterin lähdön jälkeen huomasin, että Niitti rauhoittui huomattavasti ja nyt ei karkaile enää pihasta kuin satunnaisesti. Niitille saatin myös koirankoppi jossa se tykkää viettää yönsä. Silloin tällöin tietty pääsee sänkyyn nukkumaan, mutta nyt varsinkin kesällä yöt on niin lämpimiä ettei sisälle tahdo tulla edes.

Tässä kesällä käytiin kerran mätsärissä ja oltiin hyviä :) ja Niitti on myös ilmoitettu Porvoon näyttelyyn, saa nähdä mitä siitäkin tulee :) [Porvoon näyttely 16.8.]

He... Tänään aamulla kun olin menossa töihin ajoin vahingossa jäniksen päälle. No ei muutakun nokka takaisin päin ja katsomaan jäikö pupu kitumaan. Ei siinä tainnut enää henkeä olla, mutta varmuudeksi hain metsästä jonkin kalikan ja kalautin päähän. Siinä olin hieman hämmentynyt tilanteesta ja vasta töissä tajusin että jänön vois laittaa auton takakonttiin ja tehdä jäljen niitille.

Aamunavetasta päästyäni jarruttelin jänön kohdalla ja laitoin konttiin. Kotipihassa sitä siinä hieman ihmeteltiin. Tein metsään jonkun noin 50m jäljen ja noin puolen tunnin päästä vein Niitin paikanpäälle. Tämä oli siis ensimmäinen jälki Niitille minun kanssa ja en oikein tiennyt mitä se siihen sanoo. Siinähän se istua napotti ensin hienosti ja anoin etsi käskyn. Jälki löytyi nopeasti, mutta pyöri aluks että ompas hyvä tuoksu. Jälki meni ihan hyvin kai omastamielestäni, yhdessä kohtaa se meinas hieman oikasta, mutta jäi miettimään että nyt se katos. Päästiin loppuun asti ja sielähän se jänö ootti. Loppu reaktio oli katse minuun ja siinä se sitä vähän riepotti, mutta ei mitenkään vimmatusti. Olin ihan tyytyväinen ja eihän me mihinkään pyritä kunhan kokeiltiin kun tollanen alle juoksi :)

 

22.03.2009 - 10:59

Lauantai aamuna seitsemän aikaan nokkamme suuntasimme Askolaan. Askolassa olimme noin kahdeksan maissa ja siinä pakkasimme autot ja olimme valmiita lähtemään kiertämään pesiä.

Ensimmäinen paikka oli ladon alus josta saimme mäyrän, jackrussel Elmeri oli apuna.

Kiersimme monta latoa ja luonnonluolaa, mutta mitään ei löytynyt. Osasta nähtiin kun läti juuri tuoreet jäljet.

Vaikka saalista ei tullut päivä oli todella hieno ja käveltyä tuli, ulkona olimme noin kahdeksan tuntia.

Päivän päätteeksi menimme lähtöpaikkaan, jossa söimme eväsleivät ja nuotiomakkarat.

Orimattilassa kävimme katsomassa yhden luonnonluolan. Esteri pääsi heti hommiin, ilman haukkumista oli kiinni supissa. Esteri yritti vetää, mutta supi oli vahvempi. Onneksi Luolassa oli kummassakin päässä suuaukot ja saimme supista kiinni. Esterin otimme heti kiinni, mutta pääsi lipeemään. Tässä vaiheessa supi pääsi vielä puremaan Esteriä jalasta ja nyt jalka on hieman turvonnut ja ei oikein uskala astua, mutta tahtoisi jo lähteä liikekannalle kolmellakin jalalla.

Pesässä oli myös toinen supi ja luolaan laitettiin jackrussel Elmeri

Niitti oli päivän mummulla hoidossa ja oli kuulemma tapellu peilikuvansa kanssa. Minun kanssa se ei sitä enää tee kun se tietää että saa huutia.

 

 

22.03.2009 - 10:58

Puolen päivän aikaan lähdettiin koirapuistoon. Puistossa oli jo kolme koiraa, kaksi pentua ja kaksi vuotias narttu. Päätimme mennä toiselle puolelle, kun tytöillä nuo sosiaaliset taidot on niin huonot. Siinä tytöt räksytti toisille ja juoksentelivat aidan vierusta. Enimmillään toisella puolella oli viisi pentua ja yksi sellainen vanhus. Ehkä tytöillä oli välillä sellainen olo että pääsisipä toiselle puolelle, mutta ei uskalla otaa riskiä kun toinen osa puoli olisi nuori koira. Juuri ennen lähtöä meidän puolelle uskaltautui puolivuotias pieni terrieri. Niitti näytti heti kuka on pomo ja sitten leikit sujuivat. Esterikin pääsi leikkimään ja juoksusta ei meinannut tulla loppua. Noin pari tuntia oltiin koirapuistossa.

Matkustimme vielä hollolaan jossa kävimme Essin ja Feron kanssa vielä noin tunnin remmilenkin. Illalla joskus yhdeksän aikaan lähdettiin kotio päin. Tytöt oli tosi väsyneitä päivästä. Vaikka bussin ovi aukesi niin kumpikaan ei yrittänyt ulos. Esteri nukahti melkein istualteen ja Niitti yritti sinnitellä. Kotiin päästyään tytöt sai ruuan ja hetken päästä kummatkin jo nukkuivat.

Lenkille tällä kertaa ei sattunu kameraa mukaan kun en ajatellu ihan noin paljoo ulkoilla kerralla:)

06.03.2009 - 14:40

 

Tällä viikolla minulla alkoi taas koulu niin on hieman jäännyt tämä päivittäminen.

Sunnuntaina siis tultiin maaseudun rauhasta, kaupungin vilinään. Tytöt oli taas hieman sekaisin ja varmaan miettivät että voi ei taas pitkiä päiviä kotona.

Maanantai aamuna olimma reippaita ja heräsimme jo ajoissa että pääsemme koirapuistoon. Tytöt ei oikein tykkää toisista koirista niin joko pitää mennä ennen kukonlaulua tai sitten tosi myöhään illalla. Tunnin verran kerkesimme olemaan kunnes piti lähteä, että kerkeisin vielä kouluunkin. Vauhtia riitti. Tytöt juoksivat sydämmensä kyllyydestä ja kyllä löytyi kaikkia ihania tuoksujakin. Koulun jälkeen kerkesimme käymään vain enää pienet lenkit. Ei tytöt olisi varmaan jaksaneetkaan oli aamuinen niin virtaa vievä, että koirat olivat koisineet koko päivän, näin valtteri kertoi.

Tiistaina kävimme vain reilun tunnin remmilenkin ja tietty aamu- ja iltapissat. Tiistaina myös siivosin kaappiani ja sieltä löytyi niitillekkin huivi. Niitistä on tullut ihan vauva, ehkä tuo pentu juttu liittyy siihen. Niitti tahtoo olla koko ajan minun lähellä ja tulee syyliin ja tuijottelee sillä piinaavalla terrieri katseellaan. Myös Niitti tahtoo nuolla minua kunhan vaan pysähdyn jonnekkin ja ei meinaa edes totella jos kieltää, että sillä on nyt alkanu tollanen mamma vaihekkin :)

Keskiviikko jäi tosi lyhyeksi kun minulla oli ihan koko päivän koulua. Jotain kyllä tytöille keksin. Kaivelin taas kaappeja ja sieltä löytyi aktivipallo. Sitä siinä hieman ihmeteltiin että mikä se on, mutta kun niitä herkkuja ei alkanut tulemaan niin Esteri päätti alkaa jäystämään palloa. No eihän siitäkään tullut mitään kun pallo oli niin kova. Viime vkl olin ostanut tytöille kongit joissa OLI ihani nastoja, jotka tytöt päätti heti närppiä irtti. Myös kongien sisään laitoin herkkuja, no niistähän tuli lempparit ja niitä jäystettiin.

Tytöt saivat tehtyä niin paljon tuhoa ja myös herkuista jäi pieniä murusia, että piti ottaa imuri esiin. Hehe sehän olikin jännä juttu. En ole ennen jäänyt miettimään edes mitä tytöt imurista tuumaa, kun olen imuroinnut vaan. Illaksi jätin imurin maahan ja siinä sitä käytiin silloin tällöin nuuhkimassa ja ihmettelemässä että mikä ihmeen hökötys tuo on ja sellainen hassu äänikin kuului.

Torstaina kävimme taasen vain remmilenkillä, noin tunnin lenkillä. Minulla oli koko päivän ollut metsää eli olimme metsässä sahaamassa puita ja olin todella väsynyt.

Tytöt ovat olleet ripulilla tällä viikolla. En tiedä sitten tuliko sittenkin ruuan vaihdosta, vaikka teinkin sen tosi hitaasti, aina uutta ruokaa vähän kerrassaan lisäten ja edellistä ruokaa sitä mukaa vähemmän. Keskiviikkona tytöt sitten vietti paasto päivän ja torstaina saivat 1/2 tavallisesta ruoka määrästä ja nyt on ainakin näyttänyt että mahat alkaisi toimia. Tänään annan 3/4 tavallisesta ruoka määrästä ja lauantaina annan jo koko ruoka määrän.

Saa nähdä mitä tänään keksimme, kun ulkona on todella hieno ilma. :)

 

 

Kirjoittaja

Eläinlaumani on kasvanut ja niin blogikin hieman muuttuu.

Blogissa seikkailee nykyään:

Käkisaaren Niitti (synt.-02)

Dark Thunder´s EJ Demonsshadow,  kutsumanimi Sisu (synt.-07) Sisu on niitin poika.

Lady von Kleinem Fluss, kutsumanimi Kaksu (synt.-09) kaksu on uusin tulokkaamme, Bosniasta.

Katherina´s Land Rainy Blues, kutsumanimi Kira (synt.-09)Kira on airedalenterrieri ja on tullut virosta.

Meille on myös ilmaantnut pieni laumallinen jyrsiöitä. 2kania, 2hamsteria, 2kääpiöhamsteria ja 5 gerbiiliä.

Sivut